Tervetuloa!
Tämä blogi on perustettu Team Cystrimin poikien Nikon ja Milkon TransAlp ’08 -maastopyöräreissua varten. Ideana olisi siis ajaa fillarilla Etelä-Saksasta Alppien yli Gardajärvelle. Ajatuksena yksinkertainen, mutta toteutuksena homma tulee olemaan ehkä yllättävänkin vaikea. ;O)
Idea reissusta syntyi eräänä synkkänä syysiltana lokakuussa 2007, ja nyt on reissu käsillä. Pyörän selkään noustaan Oberstdorfissa 7.9.’08 ja perillä Riva del Gardassa pitäisi olla n. 8 ajopäivää myöhemmin.
Reissun etenemistä voi seurata kuvien välityksellä osoitteessa www.flickr.com/photos/teamcystrimtransalp08/map.
Kaikki kuvat eivät näy kartalla, joten kannattaa katsoa lisää kuvia osoitteesta www.flickr.com/photos/teamcystrimtransalp08
Neljä maata, 400 kilometriä, kaksi fillaria, kaksi miestä, yksi unelma, bring it on!!!
Niko & Milko
Team Cystrim
Päivitys 29.11.2010: Juttumme ”Pyörällä yli Alppien” ilmestyy Retki-lehden numerossa 12/’10 (ilmestymispäivä 2.12.2010). Voit jättää kommenttisi lehtijutusta tai reissublogista tämän sivun alalaidassa.
6.9.2008 klo 18:32
La 6.9., München: Pyörät ja jopa niiden kuljetuslaatikot tulivat ehjinä perille. Seuraavaksi junalla Oberstdorfiin. Täältä tähän, M&N.
6.9.2008 klo 23:55
6.9. klo 24, Oberstdorf: Hotelli löytyi, tosin ensin ajeltiin muutama kilsa ympyrää pimeässä ja tihkusateisessa Oberissa kolkutellen täysien pensionaattien ovia. Etukäteen varaaminen olis ehkä helpottanut… ;O) Huomenna aamiaisen jälkeen vuorille.
7.9.2008 klo 10:27
Su 7.9., Oberstdorf: Tihkusade vaihtui yön aikana kunnon vesikeliksi. Eilisestä helteisestä Münchenistä ei ole jälkeäkään. Ei auta, a man’s gotta ride what a man’s gotta ride. :OD Lähdetään vuorille katsomaan, kuinka hyvä idea on ajaa tällaisessa kelissä. Team Cystrim poistuu Saksasta Itävaltaa.
7.9.2008 klo 21:53
Su 7.9., Zug, Itävalta:
Eka ajopäivä on takana ja fiilikset on ihan hyvät – ainakin kun sai kuivaa päälle. Koko päivän kestänyt sade ja 10 asteen lämpö tekivät ajosta pidemmän päälle kevyesti kylmää puuhaa, kun sukat ja hanskat kastuivat. Kilsoja tuli 37 ja ajotunteja 7. Asfalttia ajettiin kilometreissä mitattuna eniten, mutta Schrofenpassin (1689 m, 900 m nousua Oberstdorfista) ylitys vei ajallisesti kauan. Talutukseksi meni niin mutainen laidun kuin jyrkät, kivikkoiset ylä- ja alamäetkin. Ajoelämyksiä päivä ei tarjonnut, mutta jylhiä maisemia kyllä.
Milen etuvaihtaja halvaantui pienimmälle rattaalle jo vuorilla, mutta onneksi asfalttialamäet on täällä sen verran jyrkkiä, ettei lisää vauhtia tarvitse juuri polkea. Vaihtajasta löytyi illan syynissä kivi, jonka poistamisen jälkeen vehkeet pelittävät taas.
Majoitus järjestyi kätevästi turisti-infon kautta, ja huone pensionaatissa on hieno. Huomenna pitäisi sään olla jo parempi, joten kilometrejä voi kertyä enemmänkin. Tänään ei kylmettymisen takia ajettu ihan niin pitkälle kuin mitä suunnitelmissa luki.
Kaikki kuvat muuten eivät näköjään näy kartalla, joten kannattaa tsekata koko albumi osoitteessa http://www.flickr.com/photos/teamcystrimtransalp08
8.9.2008 klo 13:22
Täällä Team Cystrim, Freiburger Hütte. 3G pelaa. :OP
8.9.2008 klo 23:17
Ma 8.9., Gargellen, Itävalta:
Päivä alkoi komeilla vuoristomaisemilla Zug -Freiburger Hütte -välillä. Matka edistyi hitaasti, kun piti koko ajan kuvata. Lasku Hütteltä jatkui upeissa maisemissa, mutta polku oli paikoin liian vaarallista ajettavaksi. Lopulta päästiin laskemaan laaksoon mageita asfalttiserpentiinejä, joissa tehokkaat levyjarrut olivat tarpeen. Päivän ekoihin 30 kilsaan paloi 4 tuntia.
Matka jatkui teitä pitkin hyvää tahtia, ja alhaalla aurinkokin lämmitti mukavasti. Aurinko alkoi kuitenkin jo laskea, joten Sankt Gallenkirchissä kävimme turisti-infossa lukemassa parit matkailuesitteet majoituksen löytämisen toivossa. Soitto gargellenilaiseen pensionaattiin varmisti, että tilaa on, joten mäkeen vaan. Ja nousu Gargelleniin olikin sitten synkkä. Asfalttitien 8 kilsaan paloi aikaa 1,5 tuntia, välillä jopa taluttaen. Pimeä iski ennen kuin pääsimme kylään, mutta pensionaattihuone järjestyi nopeasti. Heti suihkuun, jonka jälkeen schnitzelit (ja passiiviset tupakoinnit) paikallisessa ravintolassa ja nyt nukkumaan. Huomenna on luvassa kutakuinkin yhtä karua nousua ja siirtyminen Sveitsin puolelle.
8.9.2008 klo 23:20
Ai niin, kilsoja kertyi tänään n. 65, ja tunteja reissussa yli 9.
9.9.2008 klo 23:34
Ti 9.9., Davos, Sveitsi:
Jo aamu Gargellenissä oli lämmin, joten lahkeet ja hihat sai riisua heti ekaan ylämäkeen. Maisemat sen kuin paranivat edellisistä päivistä, joten kuvaamiseen paloi taas aikaa vaikka kuinka. Tasaisen jyrkkä nousu vuoria kohti oli maisemista huolimatta aika synkkää.
Kestopäällysteisen vaellusreitin jälkeen tie nousi tavallaan pystyyn, kun reitti Schlappiner Jochille (2203 m) nousi ylös kunnon patikkapolkua. Siinä vaiheessa pyörä tuntui ylimääräiseltä välineeltä rontata mukana, mutta kyllä sekin puolentoista tunnin rymyämisen jälkeen oli huipulla ja Sveitsin puolella.
Schlappiner Jochilta laskeuduttiin alas talutellen ja muutamia pätkiä ajaenkin, jonka jälkeen päivän maasto-osuudet olivatkin oikeastaan siinä. Maantietä jatkettiin Klostersin kautta piiiitkään, serpenttiiniseen ylämäkeen, joka vei Davosiin.
Konttinen ei tänäänkään selvinnyt ilman kalusto-ongelmia. Ensin kivikoissa kävely hajotti uusista ajokengästä kiristysmekanismin vivun ja sitten tylsänä hetkenä kylän läpi ajaessa tuli keulittua selälleen, mikä rikkoi satulan alla olevan pullotelineen. Uusi löytyi kylläkin jo seuraavasta kylästä pyöräliikkeestä.
Päivän jännä kokemus muuten oli, kun molempien pyöristä katosivat jarrut niiden ylikuumentuessa pitkässä laaksoon laskevassa mäessä. Hayesit haisivat pahalle vauhdin vihdoin pysähdyttyä ja vesi kiehui levyjen pinnalla komeasti.
Nyt ollaan jo reissun kolmannessa maassa, ja saksassa on täällä jo niin erilainen aksentti, ettei Hochdeutschia opiskellut oikein enää ymmärrä kuultua.
Passien (=vuorten) ylitykset vievät sen verran aikaa ja voimia, että niitä ei yhtä enempää päivässä aja. Tai ei ainakaan me. Esimerkkinä, päivän ekoihin kuuteen kilometriin paloi 2,5 tuntia. Tämän päivän saldo on siis vain 30 km, ja 8 tuntia oltiin liikkeellä.
10.9.2008 klo 09:36
10.9., Davos:
Nyt näyttää pahalta. Nutella tarjoillaan retrohotellin aamiaisella isosta lasipurkista kätevästi evääksi mukaan “lainattavien” nappien sijaan. Päivän energiavaranto on vaarantunut.
10.9.2008 klo 23:11
Ke 10.9., S-chanf, Sveitsi:
Päivä aloitettiin Davosista jo tutuksi tulleella nousulla kohti passia. Luvassa oli reilun kilometrin nousu korkeusmetreissä. Dürrbodenin hüttellä (jonne saakka kulkee bussi Davosista) gulassikeittoa syödessä katsoimme, että Scalettapassin yläpuolelle alkaa kerääntymään pilviä. Ylös rinnettä taluteltiin kuitenkin ihan leppoisassa säässä kaksi tuntia, kunnes vähän ennen passin huippua alkoi ripottelemaan vettä. Vedimme sadeasut niskaan ja jatkoimme taluttelua omenat suussa, kun sade yltyi. Onneksi huipulla (2606 m) oli hätämaja, jossa vietimme tunnin eväitä syöden ja sateen ja tuulen laantumista odotellen. Myös vastasuuntaan ajaneet sveitsiläiset maastopyöräilijät törmäsivät sisään majaan pitämään sadetta.
Kun sää ei näyttänyt paranevan, päätimme jatkaa sateesta huolimatta alas Scalettapassilta. Vettä virtasi alas rinteitä varmasti enemmän kuin ennen sadetta. Välillä joutui pahimmissa kivikkopaikoissa jalkautumaan, mutta muuten rinne oli eilisen passin alamäkeen verrattuna melko ajettavaa. Näpit olivat märissä hanskoissa jäässä, mutta tunto palaili laaksoon laskeuduttaessa.
Reitti jatkui passilta laskevan virran viertä läpi hevosten ja lehmien laidunmaiden. Oli hieno lasketella eläinten seassa vapaalla alaspäin ja pysähtyä välillä juttelemaan niille. Pienenä miinuksena tosin se, että lehmiä on niin paljon, että lantaan ajamiselta ei voi välttyä. Alhaalla kylillä olimme aivan kurassa ja aloimme jo kohdata italiaa sekä jotain aivan outoa kieltä, joka on tämän Alta Rezian alueen oma kieli.
Lyhyen maantieajon jälkeen saavuimme S-chanfin pikkukylään mukulakivikatua pitkin upeiden vanhojen talojen välissä ajallen. Zimmerfreita kyllä mainostettiin talojen seinissä, mutta ovikellon soitto ei ainakaan kuraisille pyöräilijöille tuottanut majapaikkaa. Huone ilman omaa suihkua löytyi kylän isoimmasta ja melkeinpä ainoasta hotellista, joka sattumalta kuuluu johonkin pyöräilyhotellien ketjuun. Pyörät saatiin taas talliin parkkiin, niin kuin aikaisempinakin öinä. 40 e/hlö ei kovin edullista ole tämäntasoisesta luukusta, mutta ajaahan tämä asiansa. Illalliseksi halusimme jotain muuta kuin sitä ainaista schnitzeliä (jota hotellin oma ravintola tarjosi), mutta amerikkalaisturistien neuvoma pizzeria oli jo kahdeksan jälkeen kiinni. Muutenkin nämä kylät näyttävät olevan aivan kuolleita iltaisin.
Huominen alkaa heti Chaschaunapassilla (2694 m), jonka jälkeen katsotaan, suostuvatko jalat vielä toiseen passiin vai jäädäänkö yöksi Livignoon. Nämä passit pitkälti määrittelevätkin ajopäivien pituudet – tänäänkin kasaan saatiin vain 35 kilometriä, kun seuraavana reitin ohjelmassa olisi ollut toinen pass, jota ei ihan hetkessä ylitetä.
Mutta huomenna jatkamme siis Italian puolelle.
12.9.2008 klo 00:07
To 11.9., Bormio, Italia:
Heti aamulla S-chanfissa huomattiin, että Nikon ajokengästä oli toinenkin klossin ruuveista katkennut, ja klossi jäi samantien käteen. Toisesta klossista lainattiin sitten toinen ruuvi ja toivottiin, että klossit pysyvät kiinni seuraavaan pyöräkauppaan saakka.
S-chanfista lähdettiin tavalliseen tapaan ruokakaupan kautta passin ylitykseen. Alkumatka oli kansallispuiston asfalttimäkeä, joka vaihtui laidunniittyjen kautta passille vieväksi tosi jyrkäksi poluksi. Sitä sitten taluteltiin puolitoista tuntia ylös, kunnes oltiin tämän reissun korkeimmalla huipulla, Chaschaunapassilla 2694 metrissä ja samalla jo Italian puolella. Yhteiskuvien jälkeen pudotettiin tuuliselta passilta alas soraserpentiiniä jarrut kuumina. Mäki muuttui asfalttitieksi, jota lasketeltiin jo tosi kivan näköiseen Livignoon. Sieltä löytyi Nikolle uudet klossit, ja pizzeria, jossa pohdimme seuraavaa siirtoa. Kilometrejä ei siinä vaiheessa ollut kasassa kuin parisenkymmentä, joten reissun edistymisen kannalta olisi ollut hyvä jatkaa, mutta kylmähkö tuuli ja sateen uhka houkuttelivat jäämään Livignoon illaksi lepäilemään.
Päätimme kuitenkin jatkaa Passo di Alpisellalle, joka sekin vaati talutusta ylös. Välillä ripotteli vettäkin, mutta pääsimme loppujen lopuksi sadetta pakoon. Alpisellalta laskimme alas sorapohjaista, sopivasti mutkittelevaa ja leveää polkua, joka tarjosi reissun ehkä makeimman ajoelämyksen. Polku pudotti meidät Lago di San Giacomo di Fraelen rannalle ja pitkän padon yli toiselle puolelle. Kohta perään alkoikin n. 12 kilometrin alamäki Bormioon, josta suurin osa oli loputtomalta tuntuvaa, mutta hauskaa asfalttiserpentiiniä. Vauhdit kohosivat 180 asteen mutkien välissä yli 50:n ja pidemmillä suorilla 60:een.
Bormioon saavuimme pimeyden laskiessa ja majapaikka löytyi vaatimattomasta hotellista helposti 40 euroon/henki. Iltakävelyllä löytyi jo tämän kokoisessa kaupungissa ravintola helposti, ja menusta löytyy jo onneksi muutakin kuin schnitzeliä. Vanhakaupunki Bormiossa tekee paikasta jo välimerellisen oloisen, ja on jännää huomata, kuinka nopeasti kulttuuri ja maisemat ovat jopa pyöräreissulla vaihtuneet. Nyt ei enää edes tarvitse arpoa, millä kielellä tervehtiä tai kiittää.
Kilometrejä tänään kertyi 60 ja tunteja liikkeellä 9. Päivän erikoisin kohtaaminen muuten oli vikisevä murmeli vuorenrinteessä kolonsa suulla.
Huomiseksi on ilmeisesti luvassa taas sadetta, ja reitti koostuu maantiestä.
12.9.2008 klo 23:15
Pe 12.9., Pellizzano, Italia:
Päivä alkoi karulla nousulla Bormiosta Passo Gaviaan. Edessä oli yli kilometrin nousu korkeusmetreissä. Serpentiinimäki on varsinkin moottoripyöräilijöiden suosiossa, joita tuli vastaan ja ohi jatkuvasti. Bormiossa oli t-paitakelit, mutta kohti huippua passissa alkoi tulla kylmä. Myös sade uhkaili, mutta muutamaa tippaa enempää ei pudonnut. Pilvet sen sijaan valtasivat huipun (2652 m), ja koko huipun ravintola meinasi mennä meiltä ohi, kun näkyvyyttä oli n. 10 metriä! Ravintola oli lämmin ja sieltä sai spaghetti bolognesea, joten viihdyimme siellä tunnin verran. Paikan seinät olivat muuten täynnä kuvia Giro d’Italiasta, tie kun kuuluu kisan reittiin.
Kun olimme saaneet syötyä, puimme tuuliasut päälle ja jatkoimme matkaa alamäkeen. Mäki oli hetken selkiämisen jälkeen yhtä sumussa kuin huippukin aiemmin, joten tykittely alamäkeen “polvi maassa” jäi haaveeksi. Onneksi otimme mäen varman päälle, sillä yhtäkkiä tiellä oli poikittain pikkukaivuri lastaamassa kuorma-autoa, ainoastaan kaivurin vilkku varoittamassa vaarasta. Heti perään tie sukelsi pimeään tunneliin, jota varten kaivoimme lamput esiin, mutta loppujen lopuksi pääsimme ajamaan sen läpi moottoripyörien perässä. Matka jatkuikin alamäkeen saksalaisen harrikan perässä kolmeakymppiä. Mietimme, että mekin selviämme kaikesta, mistä sekin, joten perässä seuraten tietää, kuinka kovaa mäkeä uskaltaa laskea. Idea vaikutti niin kauan hyvältä, kunnes harrikka meinasi sumun takia ajaa takajarru pohjassa yhden hiusneulamutkan pitkäksi. Mäki oli silti hauska ajaa, ja pysyimme koko matkan moottoripyörän peesissä.
Alhaalla Pezzon kylässä lämpöä oli jo sen verran paljon, että tuuliasut ja kenkäpussit sullottiin takaisin reppuun. Nikon tarkalla reitinvalinnalla vältyimme pudotukselta laaksoon ja pääsimme metsäisen rinnereitin kautta jatkamaan Passo del Tonaleen vievään ylämäkeen. Rankkahan sekin nousu oli, mutta kello oli vasta puoli kuusi. Mäki vei tunnin, minkä jälkeen olimme näin ei-sesonkiaikaan aika ei-houkuttelevan näköisessä laskettelukeskuksessa.
Kun valoisan aikaa oli jäljellä vielä tunti, jatkoimme alamäkeen ilman muuta. 17 kilsaa sujui alle puolessa tunnissa, kun mutkittelevaa mäkeä pääsi laskemaan 50 km/h lasissa. Jälleen todellista ajamisen iloa! Päätimme ennen mäen loppumista jäädä Pellizzanon kylään yöksi, ja hotellihuone (kuten myös paikallinen pizzeria) löytyikin helposti.
Kilometrejä tälle päivälle kertyi 69, ja tunteja kahdeksan. Nyt jopa tuntee istuneensa satulassa, kun talutusta ei ollut kuin nimeksi. :OD
Huomenna jatkamme matkaa tämän päivän tapaan suurimmaksi osaksi maantiellä. Nähtäväksi jää, mihin kylään päivä päättyy… ;O)
13.9.2008 klo 22:49
La 13.9., Madonna di Campiglio:
Jo aamulla Pellizzanosta lähtiessä sateli, mutta pidimme silti päivän tavoitteena Riva del Gardan saavuttamista. Renkaat oli täynnä, ja iskarit lukossa kuten eiliseenkin maantiepäivään. Alkumatka Passo Campolle sujui sadeasuja pukien ja riisuen, kun sade oli kuurottaista. Nousu kesti taas sen reilun pari tuntia, ja lähellä huippua sade alkoi yltymään. Passo Campon huipulta tie lähti Madonna di Campiglioon laskevaan mäkeen, jossa viimeistään kaikki kamat kastuivat läpimäriksi.
Madonnassa käytiin hetki neuvottelua siitä, jatketaanko matkaa vai jäädäänkö hotelliin yöksi. Milen pyörä ei sateessa vaan suostunut enää liikahtamaan eteenpäin, joten ei auttanut kuin ottaa hotelli. 35 euroon per henki järjestyi molemmille omat huoneet kolmen tähden hotellista. Ja kun talossa kerran oli sauna, niin pistimme sen lämpenemään. Nyt sitten jatketaan lepopäivän iltaa katsellen tv:stä ikuisuusprojektia nimeltä Miss Italian valinta.
Huomenna lähdetään taas tien päälle ja ennusteiden mukaan sadekeliin. Jäljellä on muutama kymmenen kilometriä ja yksi parinsadan metrin nousu.
14.9.2008 klo 20:45
Su 14.9., Torbole:
Eiliset 25 kilsaa painoivat aamulla hotellin portaita kävellessä yllättävän paljon, mutta tiellä pyörä kulki taas entiseen malliin. Sade jatkui edelleen, joten sukat ja hanskat olivat läpimärät viimeistään tunti Madonnasta irtautumisen jälkeen. Alkumatka oli alamäkeä hiusneulamutkilla höystettynä. Yksi mutka meinasi yllättää, kun Mileltä luisti etupyörä alta märällä asfaltilla. Onneksi sisäkaarteen puoleinen jalka oli valmiina ottamaan tukea, ja homma vaihtui tappisladiin.
Vesi lensi koko matkan vaikuttaen kevyesti mielialaan. Vielä piti kärsiä parin passin ylämäetkin, mutta niiden jälkeen alkoi alamäki kohti Riva del Gardaa. Gardajärven rantaan saavuttiin 5 ajotunnin ja 70 kilometrin jälkeen märkinä, mutta tyytyväisinä suoritetusta urakasta. Aurinkokin alkoi paistella ja Madonnan 9 asteen lämpötila oli vaihtunut lähes kahteenkymmeneen.
Transalp on nyt siis suoritettu ja jopa suunnitellussa aikataulussa. Niko ja Milko kiittävät kaikkia kommenteista ja aloittavat lomanvieton Gardalla. Team Cystrim vaikenee. :OD
29.11.2010 klo 17:30
Mikäli Retki-lehden artikkeli herätti kysymyksiä tai muuten vaan kommentoitavaa, anna toki palautetta!